Helsingin Sanomat uutisoi tänään Pirkanmaan hyvinvointialueen psykiatripulasta, joka vaivaa erityisesti avohoidon puolta. Jonot ovat pitkät, ja monilla potilailla hoitotakuu ei ole täyttynyt. Kyse ei kuitenkaan ole vain yksittäisen hyvinvointialueen ongelmasta. Pirkanmaan hyvinvointialueen psykiatrian toimialuejohtaja Hanna-Mari Alasen mukaan hyvinvointialueet taistelevat nyt keskenään vuokrapsykiatreista. Yksin Pirkanmaalla vuokrapsykiatrien palkkaamiseen käytettiin Alasen mukaan viime vuonna noin 4 miljoonaa euroa.
Kliinisen prosessiautomaation avulla psykiatrien työtaakkaa on mahdollista keventää ja suunnata vapautuvia resursseja tärkeimpiin tehtäviin.
Esimerkiksi psykoosilääke klotsapiinia käyttävien potilaiden hoito on monivaiheista ja tarkkuutta vaativaa. Uusi palvelumme Forsante Klotsapiini vähentää klotsapiinihoidon manuaalisia prosessiaskelia jopa 70%, ja säästää merkittävästi ammattilaisen työaikaa. Palvelu tulkitsee laboratoriotulokset automaattisesti ja toteuttaa EU:n lääkeviraston viralliseen ohjeistukseen perustuvat toimintaehdotukset ja annostelusuositukset.
Forsante Klotsapiini huolehtii, että potilas muistaa syödä lääkkeensä ja käydä laboratoriossa, jolloin hän myös pysyy varmemmin hoitotasapainossa ja näin ollen sairaalajaksot vähenevät.
Forsante Klotsapiini tarjoaa automatisoidun ratkaisun klotsapiinihoidon ohjaukseen, tuoden apua resurssipulan tuottamiin ongelmiin hyvinvointialueilla.