Suomen terveydenhuollon digitalisaatio alkoi varsinaisesti 1970-80-lukujen vaihteessa, Yhdysvalloista tuodun ja meille muokatun Finstar-potilastietojärjestelmän myötä. Se korvasi paperisen sairauskertomuksen, ja toimi varsin hyvin, mutta sitä moitittiin komentorivikäyttöliittymästä. Kun graafiset käyttöliittymät yleistyivät 1980-luvun lopulla, ryhdyttiin kehittämään potilastietojärjestelmiä, jotka näyttäisivät samalta kuin paperisairauskertomus.
Näin tietokoneiden mahdollisuudet hukattiin vaatimukseen paperinkaltaisuudesta. Lineaarisen, ajassa etenevän ja erikoisalakohtaisen näkymän rinnalle olisi voitu tuoda yhdistelmänäkymiä ja ongelmakeskeisiä näkymiä, jos tätä ei olisi vaadittu. Sama tieto olisi voitu esittää aina tilanteeseen parhaiten sopivalla tavalla.
Nyt digitalisaatiolla haetaan jälleen samankaltaisuutta ymmärtämättä sen todellisia mahdollisuuksia: fyysinen vastaanotto pyritään korvaamaan videovälitteisellä etävastaanotolla. Etävastaanotto sitoo ammattilaisen ajallisesti samaan vastaanottotapahtumaan, mutta fyysistä vastaanottoa huonommalla laadulla. Lääkärin kliininen silmä ja poikkeavuuksia tuntemaan harjaantuneet sormenpäät korvataan sumean reiän läpi tihrustamisella. On uskaliasta väittää, ettei laatu kärsi tästä.
Mikä sitten avuksi? Pitää ymmärtää, että potilaan hoito ei ole yksittäinen vastaanottotapahtuma, vaan kokonainen diagnostinen ja hoidollinen prosessi, jossa on eri vaiheita ja jossa kerätään ja analysoidaan informaatiota, tehdään sen perusteella ratkaisuja ja toimenpiteitä ja seurataan paranemista. Terveydenhuolto on informaatiointensiivinen toimiala ja on uskaliasta ajatella, että hyvää laatua voitaisiin ylläpitää informaation määrän ja laadun heikentyessä.
Ei pidä kuitenkaan lukittautua siihen ajatukseen, että kaiken pitää tapahtua vastaanottohuoneen seinien sisällä. Kun digitalisaation mahdollisuudet suhteutetaan prosessin eri vaiheisiin, nähdään missä sen todellinen potentiaali on. Enää toivottavasti ei pyydetä potilaita vastaanotolle vain kuulemaan seurantatutkimusten tuloksia.
Kun joka työkalun – fyysisen vastaanoton, tutkimusten ja informaationkäsittelyn – täysi potentiaali ymmärretään, niin muodostuu uusi digitaalisesti avustettu hoitoprosessi, jossa digitaalisuus ei ole enää halpa korvike paremmalle vaihtoehdolle, vaan sen hyödyt saadaan täysimääräisesti käyttöön.
Etävastaanotoillakin on tässä oma paikkansa, mutta paljon tärkeämpää on hyödyntää tekoälyn ja automaation mahdollisuuksia – älykästä automaatiota. Sen avulla voidaan joitain työvaiheita siirtää täysin pois ammattilaiselta ja toisiin tuoda laatua ja tehokkuutta parantavaa apua. Useat terveyskeskukset hyödyntävät jo tekoälyä varfariinihoidon ohjauksessa ja ovat saavuttaneet 60-80% työajan säästöjä. Myös syöpäseurannoissa voidaan tietokoneen avulla analysoida seurantakokeiden tulokset ja lähettää tiedot ohjeineen potilaalle, kaikki automaattisesti.
Digitalisaatiota pitää käyttää niissä kohdin, joissa se tuo aitoa lisäarvoa prosessiin. Tässä älykäs automaatio on avaintekijä.
